Marketing Specialist
Markkinoinnin moniosaajaksi henkilöstö- ja palkkahallinnon huipulle?
Mikä homma?
Integrata on henkilöstö- ja palkkahallinnon älytalo, jossa työskentelee yli 240 osaavinta osaajaa tekemässä asiakkaiden arjesta auvoisampaa. Osaaminen tiukkaa. Pipot ei.
Tunne äly ja tule tekijäksi kaupalliseen tiimiimme. Tehtäväsi on suunnitella, koordinoida ja viedä käytäntöön markkinointitoimia, jotka vahvistavat brändimme tunnettuutta, asiakasvuorovaikutusta sekä liiketoiminnan kasvua Suomessa ja Ruotsissa. Työn ytimessä ovat etenkin tapahtumakonseptien läpivienti eli tapahtumien ideointi, markkinointi, koordinointi ja jälkihoito. Tehtävään kuuluu myös sisältömarkkinointia sekä muita tavanomaisia markkinointitehtäviä, kuin myös mahdollisesti täskejä taitojesi tai omien tavoitteidesi mukaan.
Työskentelypaikkakuntasi on Helsinki tai Tampere. Saat toki työkavereita myös muilta toimipisteiltämme. Silloin tällöin työ edellyttää kiskoilla kulkemista kotimaassa. Työreppu Ruotsiin pakataan toisinaan tarvittaessa 🎒

Mitä odotamme sinulta?
Aiempaa kokemusta
Olet jo markkinoinnin moniosaaja. Sinulla on vähintään kahden (2+) vuoden kokemus B2B-markkinoinnista. Työkaluista toivomme tuttavuutta Lyytin, HubSpotin ja WordPressin kanssa sekä perehtyneisyyttä mahdollisesti myös Meta- ja LinkedIn-mainonnan materiaaleihin. PowerPoint tulee taitaa – se on organisaation työkaluna arjessa. Illustrator- ja Photoshop-osaamisella nostat profiilia.
Tukevia taitoja
Tartut töihin terävästi ja sinulla on itsenäinen työote. Kyky mukautua (joskus nopeastikin) muuttuviin tilanteisiin tulee kasvuyrityksessä työskennellessä tarpeeseen. Nostamme hattua niin ikään napakalle organisointiottelle sekä tehokkaalle tarkkuudelle. Odotamme ofc brändiohjeiden noudattamista kaikissa kanavissa. Aiempi kansainvälinen kokemus ja kielitaito tukee tehtävässä menestymistä: tarvitset työssä suomen ja englannin kielen taitoa, ruotsin kielen osaamisesta plussaa. Huono huumorintaju ei ole issue 🙃
Tehoa tapahtumamarkkinointiin
Marketing Specialistina vastaat tapahtumiemme markkinoinnista alusta loppuun. Kirkastat liiketoiminnan tavoitteet tapahtumakohtaisiksi, konkretisoit kohderyhmät ja varmistat strategiamme siirtymisen sisältöihin. Toisin sanoen, handlaat hela hoidon: Liidaat live- ja online-tapahtumakonseptiemme prosesseja tehokkaasti toteutukseen ja varmistat ennalta, että jokainen tilaisuus on tavoitteellinen ja tuottaa arvoa osallistujille. Et silti suorita soolona, vaan kokoat yhteen muun markkinointi- ja kaupallisen tiimimme sekä kumppanimme ja oikeat osallistujat organisaatiosta.
Integratalaista tunneälyä
Lisäksi odotamme sinulta, mitä moni peilikuvaltaan: hyviä ilmaisu- ja keskustelutaitoja, oma-aloitteisuutta sekä positiivista pilkettä silmäkulmassa.

Millaista merkitystä saat meiltä?
Tämän päivän työsuhde-edut
Kivojen kollegoiden ja asiakkaiden lisäksi meillä on toki työsuhde-etujakin, joista merkittävin lienee yrityskulttuuri, jonka ytimessä on vapaus (ja puolivillaiset puujalkavitsit). Eli kyllä, saat firman luottokortin (tämä ei ole vitsi) 💳
Merkityksellisyys
Tarjoamme sinulle vakituisen työpaikan sekä työkavereiksi alansa osaavimmat osaajat. Matalahierarkinen yrityskulttuurimme elää modernista meiningistä, toimivista teknologioista ja ihmisistä, jotka innostavat toisiaan ❤️ Huonojen läppien lisäksi panostamme työn merkityksellisyyteen, hyvinvointiin, yhdenvertaisuuteen ja vastuullisuuteen. Meillä johtokaan ei lepää lattioilla odottamassa kytkentää, vaan sähköistää työpaikan ilmapiiriä – ihan vain olemalla oma itsensä ❤️
Palkkahaitari
Olemme antaneet monimuotoisuuslupauksen ja edistämme palkka-avoimuutta. Palkkahaitari tehtävään on ~2 900–3 500 €, riippuen hakijan huumorintajusta (vitsi!), osaamisesta sekä aiemmasta kokemuksesta 🪗

Valmis hakemaan? Esittelethän osaamistasi jo hakemuksessa ja liität mukaan olennaiset työnäytteet.
Lähetä hakemuksesi 9.11.2025 klo 23:59 mennessä.
- Department
- Kauppaamo
- Rooli
- Markkinointi
- Sijainnit
- Helsinki, Tampere
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi

Integrata yrityksenä
Integrata on henkilöstö- ja palkkahallinnon älytalo. Taivutamme tulevaisuuden teknologiat tueksi tunneviisaaseen työelämään. Tunne äly – integrata.fi
Työskenteletkö jo yrityksessä Integrata?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.